Saturday, May 4, 2013

Kesää odotellessa

Pitäs varmaan asettaa joku tietty päivä viikosta, millon PITÄÄ kirjoittaa blogia, muuten tää näköjään jää roikkumaan ihan retuperälle koko kirjottaminen. Aivot vaan sakkaa, enkä keksi mitään mistä kirjottaa, ei varsinaisesti huvita kauheesti kirjotella semmosta "Kävin tän viikon koulussa ja sitte söin." ^^'Sieltä iski taas selvä merkki, että on muutakin tekemistä ko kirjottaa blogia, kissa päätti oksentaa matolle D:

 Mutta joo tällä viikolla tuli käytyä maanantaina Joensuussa, tutustumassa yliopistoon, shoppailemassa ja katsomassa teatteria. Mielenkiintoinen reissu, vaikka ei varsinaisesti tuo Joensuuhun muuttaminen houkuttele. Tuommone tutustumiskäynti pistää kuitenkin miettimään, että mitähän minä mahdan tulevaisuudessa tehdä. Pitäis alkaa keksimään jotain suuntaa mitä lähteä opiskelemaan, mutta tuntuu siltä ettei oikee mikään kiinnosta niin kovin paljoa. Onhan tässä toki vielä pari vuotta aikaa miettimiselle, mutta muilla vaikuttaa olevan edes jollain lailla jokin suunta hakusessa.

Kohta on ensimmäinen lukion vuosi könytty jokseenkin onnistuneesti läpi ja ens vuodelle tuli valittua enemmän kursseja kuin tälle vuodelle, saa nähdä kostautuuko jossain jaksossa :D Koulua on jäljellä vielä noin kuukaus ja alkaa pikku hiljaa tulemaan kiire historian tutkielma kurssin kanssa... Kolme kuukautta sitten saatiin ohjeet ja aattelin "onpa ainakin aikaa tehdä", mutta eipä sitä tullu sitte alotettua ^^' Taitaa olla kohta korkee aika ruveta kirjottamaan. 

Muuten elämä on sujunu ihan lupsakkaasti. Alotin torstaina taas juoksemisen \o/ Kävin hölköttelemässä 10 kilometrin lenkin, jalkoja hapottaa vieläkin, mutta no pain, no gain. Nyt olis taas tarkotusena jatkaa samaa mitä viime vuonna, joka viikko vähintään 3 kertaa lenkkeilyä ja 3 päivää vatsoja, punnerruksia jne. Ja pitää yrittää kans syödä vähän terveellisemmin, tervetuloa omenat, banaanit ja marjat ♥

Tällä viikolla ollaan häröilty Anniinan kanssa twitterissä ja skypessä (nytkun se nainen vihdoin alistui siihen xD) Ja on tullu entistä enemmän ikävä sitä rakkauspakkausta, toivottavasti pääsee tänne pian :3
Eilen otettiin Tomin kanssa muutamia kuvia ja illalla linnottauduttiin kattomaan jääkiekkoa sohvalle kera pullien, munkkien ja kaikenmaailman herkkujen kanssa. En tiiä onko parempaa tunnetta ko oman rakkaan vieressä nukkuminen ;u;

Niin ja sain eilen myös Iszo circle lenseltä tilaamani piilarit, yhdet minulle, ja yhdet Anniinalle :3 Voisin tähän loppuun heittää pienen arvostelun noista omista linsseistä. Ensinnäkin linkki kyseisiin piilareihin: http://iszocirclelens.com/color/violet/dreamyviolet


Eli tuommoiset Dreamy Violetit tuli hankittua, kun halvalla lähtivät. En osannu odottaa noin nopeaa palvelua ja piilarit oli täällä reilusti aiemmin kuin mitä sivuilla oli sanottu. Ja ensimmäistä kertaa sain todellakin sitä mitä kuvassa luvattiin. 

Comfort: 5/5
Enlargement: 5/5
Color: 5/5

Vaikka nuo ei varsinaisesti silmää suurennakkaan kovin paljoa, musta reunus tuo silmiin semmosen nukkemaisen olemuksen :3 



Tämmönen mötkö meille tuli viime kuussa, Pörri, 11 v pappa.
Vielä vähän rakkautta kengille ♥





PS. Ostin itelleni uuden puhelimen, Samsung galaxy s3, ja raiskaan nykysin instagramia kuvillani :D 

No comments:

Post a Comment